Jokaiseen uuteen kaupunkiin tullessaan matkaaja löytää jonkin menneisyytensä jota ei enää tiennyt omistavansa: se mitä et enää ole tai et enää omista, odottaa outona sinua astuessasi outoihin paikkoihin joita et omista.

Marco tulee johonkin kaupunkiin, torilla hän näkee jonkun elävän yhden elämän tai hetken jotka olisivat voineet olla hänen; tuon miehen paikalla olisi voinut olla hän, jos hän olisi pysähtynyt aikaan kauan sitten tai jos kauan sitten tienristeyksessä hän ei olisikaan lähtenyt tiettyyn suuntaan vaan päinvastaiseen ja pitkän kierroksen jälkeen hän olisi tullut tuon miehen paikalle tuolle torille. Nyttemmin hänen todellisesta tai hypoteettisesta menneisyydestään puuttuu hän itse; hän ei voi pysähtyä, hänen on jatkettava johonkin toiseen kaupunkiin jossa odottaa joku toinen hänen menneisyytensä tai jokin joka ehkä oli saattanut olla hänen mahdollinen tulevaisuutensa ja on nyt jonkun toisen nykyisyys.

She argues in Death and Life, for instance, that one of the paradoxical advantages of urban existence is privacy. In contrast to the suburbs, a dense neighbourhood has lots of convenient places to stop and chat, so you can be on friendly terms with dozens of people who live or work near your home without ever feeling the slightest obligation to invite any of them inside for tea. “Under this system, it is possible in a city-street neighbourhood to know all kinds of people without unwelcome entanglements, without boredom, necessity for excuses, explanations, fears of giving offence, embarrassments respecting impositions or commitments, and all such paraphernalia of obligations which can accompany less limited relationships.

Much preferring my own sex, as I do, or at any rate, finding the monotony of young men’s conversation considerable, and resenting the eternal pressure which they put, if you’re a woman, on one string, find the disproportion excessive, and intend to cultivate women’s society entirely in future. Men are all in the light always: with women you swim at once into the silent dusk.